Jalkaväkimiinoja tarvitaan

Baltian maat ja Puola linjasivat maaliskuussa irtautuvansa jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Kyseessä on merkittävä toimi, joka osoittaa realismia ja kykyä sopeutua nykyiseen turvallisuustilanteeseen. Ottawan sopimuksesta vetäytyminen on perusteltua, koska se rajoittaa maiden mahdollisuuksia hyödyntää tehokkaita ja edullisia puolustusjärjestelmiä, jalkaväkimiinoja, jotka vanhanaikaisuudestaan huolimatta ovat osoittautuneet toimiviksi myös nykyaikaisessa sodankäynnissä.

Ukrainan sodassa taistelleet ovat kertoneet, että esim. Venäjä käyttää miinoja tehokkaasti. Komppanian hyökkäys saattaa pysähtyä muutaman miinan räjähtämiseen. Miinakauhu on vaiva, joka lamauttaa hyökkääjän myös modernilla taistelukentällä.

Miinat eivät ainoastaan aiheuta tappioita viholliselle, vaan ne myös hidastavat ja kanavoivat sen liikkeitä. Oikein sijoitetuilla miinoitteilla vihollinen voidaan pakottaa etenemään ennakoitavampia reittejä pitkin, jolloin puolustaja voi keskittää tulivoimansa tehokkaammin. Myös venäläiset joukot ovat Ukrainassa kohdanneet suuria vaikeuksia miinoitetuilla alueilla, mikä on pakottanut heidät käyttämään huomattavia resursseja miinanraivaukseen ja lisännyt heidän haavoittuvuuttaan tykistötulelle ja drooneille.

Ukrainan sota on myös antanut viitteitä, että sodan pitkittyessä nykyaikaisten ja teknologisesti edistyneiden asejärjestelmien tuotantokapasiteetti ja saatavuus voivat myös muodostua ongelmaksi. Koko Euroopan varustautuessa olemme tilanteessa, jossa teollisuuden toimituskapasiteetti on hyvin kuormitettu ja vähänkin edistyneempien aseiden ja järjestelmien toimitusajat mitataan useissa vuosissa. Tarvitaan myös yksinkertaisia aseita, joita voidaan tehdä nopeasti itse ja edullisesti. 

Suomessa on tunnetusti keskusteltu pitkään mahdollisuudesta erota Ottawan sopimuksesta. Tällä hetkellä on käynnissä poliittinen prosessi, jonka lopputulemana Suomi toivottavasti päättää irtautua Ottawan sopimuksesta ja antaa puolustusvoimille mahdollisuuden käyttää erityyppisiä jalkaväkimiinoja, mikäli tarpeen on. Asian päättää eduskunta maan hallituksen tekemän esityksen perusteella.

Kyse ei ole ainoastaan miinojen palauttamisesta käytettävissä olevaan asevalikoimaan, vaan laajemmasta periaatteesta: puolustusratkaisut on voitava valita kansallisten tarpeiden ja reaalimaailman uhkakuvien perusteella, ei vanhentuneiden kansainvälisten sopimusten sanelemana. Sopimuksen rajoitteet voivat heikentää pelotetta ja käytännön puolustuskykyä aikana, jolloin Euroopan turvallisuustilanne on huonoimmillaan sitten toisen maailmansodan. Ottawan sopimus laadittiin ajankohdassa, jossa yleinen näkemys sodan uhkakuvasta oli tyystin erilainen tämän päivän todellisuuteen verrattuna. 

Jalkaväkimiinojen korvaajaksi on esitetty erilaisia sensoripohjaisia aseita ja kauko-ohjattavia järjestelmiä, mutta voi kysyä, hoitavatko ne saman tehtävän yhtä tehokkaasti. Ukrainassa on nähty, että esimerkiksi nykyaikaiset etälaukaistavat järjestelmät eivät pysty tarjoamaan jatkuvaa ja kattavaa estettä viholliselle samalla tavalla kuin perinteiset miinat. Ne vaativat aktiivista käyttöä ja ovat huomattavasti kalliimpia. Suomen puolustuksen kannalta on tärkeää, että on järjestelmiä, jotka eivät ole riippuvaisia jatkuvasta teknisestä ylläpidosta tai ulkopuolisista tukijärjestelmistä. Edelleen, mitä edistyneempi teknisesti ase on, sen kalliimpi ja todennäköisesti sitä vähemmän ko asetta on mahdollisuus hankkia maamme käyttöön. Mitä käytetään kun kulutussota on edennyt niin pitkälle, että jalkaväkimiinat korvaavat aseet on kaikki käytetty, mutta vihollisen jalkaväki silti jatkaa yrityksiään?

Nykyisessä turvallisuustilanteessa ei ole sijaa idealismille tai sopimuksille, joiden alta maailma on jo karannut pois. Jalkaväkimiinat ovat edelleen tehokas ja tarpeellinen puolustusase erityisesti Venäjän kaltaista vastustajaa vastaan, joka käyttää massiivisesti jalkaväkeä ja on valmis sumeilematta uhraamaan omia sotilaitaan tavoitteidensa saavuttamiseksi. Puolustusvoimillamme on oltava laaja valikoima erilaisia keinoja ja aseita alueellisen koskemattomuuden ja kansallisen turvallisuuden takaamiseksi. Mahdollisuus käyttää jalkaväkimiinoja on lisä tähän arsenaaliin. 

Miina-asioita ratkoessa on muistettava, että ne ovat vain yksi osa sodan ison kuvan muutoksessa. Ukrainan sodasta voidaan oppia paljon monessa eri asiassa. Muun muassa drone-aseeen ja -järjestelmien merkityksen kasvu taistelukentällä lähes ratkaisevaan rooliin on kokonaisuus, jonka suhteen meillä on paljon omaksumista ja työtä edessä.

Jalkaväkimiinat kieltävästä sopimuksesta irtautumisen mahdollisesti edetessä on tärkeää, että erityisesti kansainväliselle yleisölle viestitään selkeästi, miksi päätös tehdään, ja mitkä ovat reunaehdot. Reunaehdoista tärkeimpiä on kertoa laajalti, että jalkaväkimiinoja käytettäisiin ainoastaan sodan aikana sotatoimialueilla. Nato-kollegoiden kanssa käymieni keskustelujen perusteella yllättävänkin laajalti saatetaan ajatella, että Suomi vastuuttomasti kylväisi itärajan täyteen miinoja jo rauhan aikana. Tällaisten jo vallalla olevien väärinkäsitysten kansainvälinen vaikutus voi olla haitallinen ja siksi niiden oikaisuun on kiinnitettävä erityistä huomiota, vaikka asia meille itsellemme onkin selkeä.

Suomen tulee osaltaan analysoida, onko Ottawan sopimus edelleen linjassa kansallisen puolustuksen ja kokonaisturvallisuuden vaatimusten kanssa ja tehdä tarvittavat johtopäätökset. Tämä prosessi on siis käynnissä ja etenee. Erityistä hätää ei ole, mutta asiassa on syytä toimia reippaasti. Suomi tekee ratkaisunsa luonnollisesti itsenäisesti riippumatta siitä, mitä ja millä perusteilla muut maat asiaa käsittelevät. On selvää, että Suomen linjaukset kiinnostavat liittolaisiamme laajemminkin ja esimerkkimme voi innoittaa myös muita maita muuttamaan kantaansa jalkaväkimiinojen käyttöön.

Julkaistu alunperin Suomen Sotilas -lehdessä 1.4.2025